lauantai 11. elokuuta 2018

Pari kakkua

Tein useamman kakun kesällä, ensimmäisen kerran tein 10 munan kakun ja vielä neliskanttisena, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä, miten se paistuu ja saanko sen kostutettua hyvin, koska terävät reunat kuivuu paistettaessa ihan varmasti erilailla kuin pyöreässä saman kokoisessa kakussa. Pelko oli turha, sain kostutettua sen aivan nappiin, huh! Kakusta ei ole kuvaa, koska se meni kermapinnalla ja kuljetuksen jälkeen vasta koristelivat sen juhlapaikalla.

Yhden kakun, josta nappasin kuvan, oli kesätyöntekijälle, aivan mahtavalle nuorelle naiselle, joka rakastaa suklaata, leipoo mielellään ja lempikakukseen sanoi Baileys-juustokakun, joten sen pohjalta suunnittelin hänelle juustokakun. Mitäpä muutakaan, kuin suklaakerros, Baileyskerros, päällä paksu suklaaganache ja tein koristeeksi lakritsamarenkeja, valkosuklaajuustokeksejä yms. ja tottakai macaronseja oli oltava tuollaisen kakun päällä, kaikkea herkullista! Hän oli täysin yllättynyt, kun vein kakun hänelle viimeisenä työpäivänään juuri ennen kotiinlähtöä. Ihana päästä yllättämään noin!

Miisbaileys

Toinen kakku, jollaisen tein ensimmäistä kertaa, oli mustikkatäytekakku ja vein sen töihin synttäreideni johdosta. Keitin mustikkahillon, tuoreita pensasmustikoita väliin sekä päälle. Tuo kakku sai todella hyvän vastaanoton, saan kuulemma leipoa muillekin kuin vain omalle kullalleni, työkaverit kuulemma odottavat jo seuraavaa kakkua...

6 munan kakku näyttää pieneltä, kun on isoja pensasmustikoita päällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti