tiistai 25. joulukuuta 2018

Laiskaa joulua

Laiskuus on iskenyt, en muka ole ehtinyt kirjoitella mitään tänne blogiin, vaikka ei se nyt niin kauheasti aikaa vaadi. Itsenäisyyspäivänä käytiin hakemassa pienen pieni koiranpentu, joten sen kanssa touhutessa on mennyt aika tosi nopeasti.

Kamerani oikuttelee, juuri nyt, kun olisi oikein otollinen hetki kuvata pentua, en saa kameraa täysipainoisesti toimimaan, vaikka olen tehnyt ohjelmistopäivityksen yms. mutta ei! Sen käyttö on todella ärsyttävää, kun joutuu hakemaan asetukset ihan eri kautta kuten normaalisti. Ei ole ainakaan nopeaa asetusten vaihto!

Uutta kameran runkoa tuossa jo vähän katselinkin, saa nyt nähdä, josko ostaisin vastaavanlaisen tilalle vaiko kalliimman, mutta jotain on tehtävä, minulta loppuu kärsivällisyys tosi nopeasti. Korjauttaminen, jos sitä pystyy edes korjaamaan, maksaisi kuitenkin niin paljon, että kannattaa miettiä, haluanko korjauttaa tuon vanhan rungon, vai ostaisin uudemman kuitenkin...

Ja niin, joulusta piti kirjoittaa, ihanaa laiskaa aikaa, saa olla vaan, lasi punaviiniä edessä, Netflixistä joku elokuva ja sohvalla löhöilyä, aivan parasta joulussa!
Aamuisin saa nukkua pitkään, illalla mennä sänkyyn silloin kun huvittaa, reilu viikon joululoma tulee tarpeeseen :)

Finca Las Moras Black Label Malbec 2016 valikoitui joulun viiniksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti