sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Color4Caren tennarit

Kaupallinen yhteistyö Color4Care

Sain valita Color4Caren nettikaupasta tennarit, mietin pitkään mikä olisi valintani ja lopulta päädyin näihin mustiin/kirsikanpunaisiin Bagheera Omegoihin.




Osana valintaa oli se, että näissä kengissä on irrotettava Memory foam -sisäpohja. Työssäni seison paljon ja vapaa-ajalla käyn koirien kanssa ulkoilemassa, joten jalkojen päällä olen todella monta tuntia päivässä. Jalkani ovat alkaneet hieman oireilemaan, osaltaan varmasti ikäkin alkaa vaikuttaa, joten kunnon kengät on erittäin olleelliset ja kiinnostaa, auttaako tuollainen pohjallinen jalkojeni väsymiseen.



Ulkopohja oli hyvän tuntuinen, joustava ja kevyt, piti hyvin hiekalla ja asfaltilla ja oli ihana fiilis kävellä koiran kanssa, välillä hieman juostakin, linnut lauloivat ja aurinko paistoi!

Musta vai pinkit nauhat?




Värinä musta, joku voisi sanoa että tylsä väri, mutta minun vaatekaappini on isolta osaltaan mustaa. Kävin viime vuonna värianalyysissä ja toiveena oli saada joku väri, kun vaatehuoneeni sisältö on valmiiksi hyvin pelkistetysti mustaa ja valkoista, muutamalla punaisella vaatteella höystettynä. Analyysin lopputuloksena oli, että olen talvi-ihiminen, joten musta onkin minun värini, muiden voimakkaiden ja kylmien värien lisäksi. Muuten en ole talvi-ihminen yhtään, rakastan lämpöä, joten suosikkiaikaani on kesä ja syksy.




Nämä tennarit olisi ollut ihan mustanakin, valkoisella tehosteella, mutta minä halusin vaaleanpunaisen, vähän väriä ja kun kaikki minun juoksutrikooni ovat mustia, niin nuo vaan täydentävät kokonaisuutta. Ja isona plussana ihanan pirtsakat ylimääräiset kengännauhat paketissa, jotka sitten vaihdoinkin heti paikoilleen.






Kunhan lumet sulaa, pääsen kunnolla testaamaan näitä tuolla metsässä, mutta nyt piti mennä heti kokeilemaan näitä koiralenkille, alustana oli asfaltti ja hiekka, ihanan tuntuiset jalassa, tukevat, mutta tosi kevyet ja hengittävät.


Colour4Caren verkkokaupassa oli myös muitakin kenkämerkkejä, kuten  HummelMerrelBirkenstock, sekä vapaa-ajan vaatteita alusvaatteista ulkoilutakkeihin, ei siis pelkästään hoitoalan vaatteita ja tarvikkeita, kannattaa siis kurkata sinne, minäkin yllätyin positiivisesti.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti